Khimaira-linja

Khimaira-linja on nimetty Zafiron ensimmäisen friisiläisorin mukaan. Tämä ori tunnetaan myös nimellä Kimi ja se on ollut omistajansa rakkain virtuaalihevonen jo vuodesta 2004 lähtien. Linjan seuraava ori, Khimaira Jr. eli Junnu, syntyi vuonna 2007, mutta vielä tuolloin Zafiro ei suunnitellut minkäänlaisen linjan jalostamista. Hän vain laittoi yhteen kaksi lempihevostaan, Kimin ja Iinan, joiden varsan halusi nimetä isän mukaan.

Kaksi vuotta myöhemmin kaikki muuttui. Oli aika saada orivarsa yhdistelmästä Junnu ja Hertta, mutta mikä nimi sille annettaisiin? Idea muodostui Zafiron mieleen, mutta hän oli epävarma asiasta, joten pyysi siskoltaan kommenttia siitä. Tämä näytti idealle vihreää valoa, ja näin ollen varsa sai nimekseen Khimaira III, tutummin Kimmo.

Khimaira-linjan tavoitteellinen jalostaminen alkoi siis vuonna 2009, mutta homman voisi leikkisästi sanoa lähteneen käsistä vasta seuraana vuonna, kun linjan edistämistä varten alkunsa sai yhteensä 242 friisiläistä. Näistä merkittävin on tietysti Kimmon ja Riian varsa Niilo, eli Khimaira IV.

Vuonna 2011 syntyi Niilon ja Koalan varsa, jota kutsutaan nimellä Vitonen tai Vito, virallisesti Khimaira V. Tämä ori sai Virtuaalisten Show-Näyttelyiden alkuperäisten sääntöjen aikana sekä ihailijoita että vihamiehiä, kun se osallistui yhteensä 30 näyttelyyn, joissa se keräsi Hall of Fame -arvonimeään varten 487 pistettä voittaen luokkansa 23 kertaa ja ollen 19 kertaa SW1. Vitonen on näyttelymenestyksensä lisäksi erityinen myös siksi, että sen koko suku on kantakirjattu; 2 x KTK-I, 16 x KTK-II, 12 x KTK-III.

Vitosen ja Jennan varsa, Khimaira VI eli Kyösti, syntyi vuonna 2011 ja seuraavana vuonna syntyivät sekä Seppo (Khimaira VII, e. Tiina) että Kalle (Khimaira VIII, e. Juuli).

Aktiivisin vuosi syntyneiden kasvattien ja maahantuontien osalta on edelleen 2010. Seuraavat kaksi vuotta tulevat perässä lähes tasoissa; vuonna 2011 syntyi 130 friisiläistä ja vuonna 2012 niitä syntyi 128. Vuonna 2013 syntyi vain yksi Khimaira-linjalle merkittävä hevonen, Kallen tuleva morsian Minni.

Tasan neljä ja puoli vuotta Kallen syntymän jälkeen saimme juhlia Khimaira Studin perustamista samalla, kun Khimaira-linjan uusin tulokas syntyi. Khimaira IX oli vihdoinkin täällä! Lempinimeä mietittiin pitkään, mutta lopulta Zafiron siskon ehdotus oli itsestäänselvä valinta. Pieni orivarsa sai nimekseen Ylväs.

Tiesitkö, että Khimairan suku on nimetty Althalus-kirjan hahmoilla? Entä tiesitkö sitä, että Kimi sai oman nimensä Mission Impossible II -elokuvan innoittamana? Siinä maailmaa uhkasi vaarallinen virus, josta käytettiin nimeä Chimera. Nimi kuului alunperin naaraspuoliselle taruolennolle, mutta Zafiron mielestä sen suomennos sopi tarpeeksi hyvin orille.

Oletko muuten huomannut, että friisiläishevonen oli VRL:n 3. suosituin rotu vuonna 2013? Tästä voit kiittää tai syyttää Khimaira-linjaa. Nimittäin vuonna 2013 friisiläisiä rekisteröitiin kaiken kaikkiaan 680 kpl, joista 486 löydät Khimaira IX:n suvusta... Mielenkiintoista, eikö vain?

Khimaira-oreja yhdistää nimen lisäksi pari muutakin asiaa. Niillä on tasapituiset suvut, joissa yksikään hevonen ei toistu, eli sukusiitosprosentti on nolla. Tämän lisäksi kaikki sukulaiset ovat Zafiron kasvattamia tai maahantuomia, ja niistä jokainen on myös ollut aina vain hänen omistuksessa. Alunperin tarkoituksena oli käyttää myös Zafiron siskon hienoa Kasperi-oria ja lisäksi tehdä erittäin pieni 7. polvessa tapahtuva linjaus muutamaan tuontihevoseen. Zafiro päätti kuitenkin luopua näistä suunnitelmista vuonna 2010.

Nuorinta yksilöä lukuunottamatta kaikki Khimaira-linjan orit on palkittu VIR MVA Ch -arvonimella ja kantakirjattu vähintään II-palkinnolla.